Kaikkea kummaa…

Kyllä on kuulkaa tälle hummalle tapahtunnu kaikkea kummaa viimme aikoina.

Yhtenä päivänä kun mää tulin ihan viattomana talliin niin siellä olikin vaanimassa vieras täti. Se laittoi jonkun härvelin minun päähän niin että leuat loksahti apposen ammolleen. Sitten se tyänsi kätensä minun suuhun ja alko raapia minun hampaita hirveellä vempeleellä, varmaan jollain omalla jalkaraapallansa. Se oli kamalaa ja mää yritin sanoo että minun suulle mitään tarvi tehä. Mää hoiran hampaita ihan itte, kaivelen oljella hampaanvälit ja käytän suuvetenä hirmun pissaa. Henkikin tuoksuu kukkasilta, haista vaikka!

No toisen kerran kun äitee haki minut talliin, se anto monta porkkanaa ja halas minua kovasti ja yhtäkkkiä se tuikkas minun suuhun matolääkkeen. Olipa reilu temppu! Mää ihan nöksähin enkä puhunu enää mitään kelleen mitään vaikka yrittivät leperrellä ja herkuilla lahjoa. Sitten pääsin takasin omaan tarhaan ja siellä mää juoksin niin että kaikki sualihämähäkit ja pyllyetanat ja vattaliarot varmasti kuolis ja minun ei tarvis enää ikinä ottaa matolääkettä. Heippakarkkiakaan en uskaltannu tulla hakee, kun jos sekin olis ollu joku kauhee ansa minun päänmenoksi.

Sitten eräänä päivänä tapahtuikin vasta kummia. Mää ihan hyväuskosena saavuin taas omaan koppiin ja aattelin että nyt on varmaan erityistä hemmottelua tarjolla papparaiselle kun niin oli porkkanoita kupissa oottamassa ja kovasti siliteltiin. Kattia kanssa! Minun selkään laitettiinkin satula. Ja mää kun näytän se selässä ihan karusellihevolta enkä miltään oikealta ruunalta, aika nöyryyttävää. No mää aluksi olin ihan nätisti, kiltti poika kun olen, mutta sitten tajusin mitä minulta orotetaan. Minun olis pitänyt kävellä pihan poikki ihminen selässä ja lähteä mettään. Enhän mää minun heinälaarin ja ruakakupin ja hirmusiskon luata niin kauas mitenkään voi lähtee. Mää olin ihan kauhuissani ja sitten minuun iski vaihelaatikko-ongelma kun pakki hirtti kiinni. Mää peruutin niin että pyllylleni meinasin mennä. Lopulta minua säälittiin ja sain jäähä kotio. Kun on pikkunen ruuna lusikalla saanut, niin eihän sitä voi kauhalla vaatia.

Entäs kesälomalla sitten, eikös niiden pitäis olla semmosia rentoja ja lepposia jo tässä iässä? Olis kaikkee hyvää ruakaa ja herkkuja ja hiarottais väsyneitä kinttuja ja selkää ja leperreltäis kovasti. No minut talutettiinkin hirmun ja pikkkuneidin kanssa mäen yli vieraalle niitylle ja mää menin ihan ymmälleni. Tytöt on aika ihmeellisiä kun ne oli heti kun kotonansa siellä mutta mää menin ihan villiksi ja ainakin kuus tuntia vilistin häntä tötteröllä niityn päästä päähän tarkistamassa missä on tytöt ja missä on portti ja missä on tytöt nyt ja missä se portti olikaan. Äitee vahtas minun touhuja ikkunasta pimeeseen asti ja välillä kävi kurkkaamassa keskellä yötäkin että vieläkö mää siellä touhotan. Mihinkään en kuitenkaan karkuun ollu lähössä kun enhän mää minun pikkusen perheen luota pois voi mennä. No seuraavana päivänä mää olin jo rauhottunnu, ainakin melkein, ja oli minulla sitten ihan kivaakin siellä. Mää löysin piehtarointipaikan tuhkakasasta ja otin päivystyspaikan mettän reunasta. Siitä oli hyvä tarkkailla jos joku mettänelukka meitä olis alkanu vaania. Silloin olisin juossu karkuun ja hälyttäny hirmun apuun.

Pari viikkoo sitten meno vasta villiksi yltyikin kun meidät hirmun kanssa laitettiin samaan porukkaan naapurin jannujen kanssa. Mää taas vipelsin häntä sojossa ja välillä menin siskon luo turvaan ja sitten taas läksin jahtaamaan poikia. No sitten yhtäkkiä aita olikin kumossa ja pojat otti hatkat naapurimökille, sisko niitten perässä. Minulle tuli vallan kamala hätä kun jäin yksin. Mää yritin huutaa että siskosaurus tuu takasin, mutta se mitään kuullu kun oli mennyt riiaamaan suamenorhia. Olisin menny hakeen sen kotio mutta pelottava aitanyäri sihisi maassa kun kärmes. Se oli ainakin kakstoistametrinen alpiinopooa mikä yritti niällä pikkusen ruunan. No sitten tallitätit tuli onneksi hätiin ja ne oli kanssa vissiin kovin innoissaan kun ne juoksenteli ja pomppi pitkin poikin kauraämpäreitten kanssa ja huito luutalla. Karkulaiset saapu lopulta takasin ja mää olin kovin onnellinen.

Hetken aikaa me vedettiin henkee omissa tarhoissamme kunnes tallitätit päätti yrittää yhistää meirät uudelleen. Taas mää mennä touhotin häntä tötteröllä pitkin maita ja mantuja kun olin niin innoissani ja ihmeissäni. Mutta tällä kertaa kukaan ei lähtenykkää riiuureissulle tai mökkeilemään niin mepä saatiin jäähä porukkaan poikien kanssa. Nyt minulla onki kaks uutta ystävää ja se on kivaa se!

T. Väinö

dsc_1904w

PeeÄs.
Kohta kun joulu tulee niin älä unoha ravipapan terveysvinkkejä. Näillä ohjeilla selviää pyhistäkin hyvässä kunnossa!

  1. Syä aina ku mahollista. Säännöllinen ateriointi pitää vattan kunnossa. Eikä pikkunen pallovatta mitään haittaa.
  2. Nautiskele toteja. Jos vesi ei maistu, terästä se.
  3. Vietä aikaa kaverien kanssa. Hirmua kuumotan välillä karsinan suojista, että pysyy sekin virkeenä. 
  4. Liikuntaa ja lepoo sopivassa suhteessa. Välillä tekee ropalle hyvää pöristellä menemään niin että lumi pöllyää ja sora lentää. Mutta yhtä tärkiää on riittävä huilaaminen, että paikat palautuu.
  5. Rento pylly on hyvä pylly. Minulle sano kerran hiaroja, että hän ei muista milloin on viimeksi hoitanut asiakasta millä on näin pehmeä pylly. Pehmeys on rentouen merkki. Sisko otti kanssa jotaki hoitoa ja se oli kamalan tyytyväinen kun sille sanottiin, että hyllyvä pylly on hyvä pylly. Muista siis tää: tavoite elämässä ei oo piukka peppu, vaan pehmeä hyllyvä pylly!

Kaverin kanssa on kivempaa

Väinölle ja Hertalle on ollut hiukan hankala löytää tarhakaveria, sillä ne ovat hyväksyneet – riittävästi – tasan toisensa ja nyt jo pesästä lehahtaneen hoitotytön. Viime aikoina on ollut kuitenkin havaittavissa yllättävää lähentymistä naapuritarhan poikien kanssa. Väinö on leikkinyt ruunakaksikon kanssa aidan tuntumassa ja Hertta, pari kertaa poikien joukkoon epähuomiossa jouduttuaan, ei olekaan innostunut syömään niitä.

No siitä se ajatus sitten lähti: eiköhän kokeilla yhteistarhausta!

Ensimmäisellä kerralla sopu kyllä säilyi, mutta aidat ei. Pojat porhalsivat lankojen läpi kaksi kertaa karkuun ja madame lähti riiaamaan ihanaa oria… Toisella kerralla käytössä olevaa lääniä laajennettiin takametsään ja kas, nythän homma toimi. Ideana ihanalla tallinpitäjällämme on, että hevoset voivat ulkoilla ja liikkua mahdollisimman paljon. Nyt se onnistuukin suorastaan ruhtinaallisessa mittakaavassa.

Kun itsenäisyyspäivää kaunisti sininen taivas ja auringonpaiste, nappasin kameran mukaan ja hipsin kirpsakassa pakkasessa katsomaan, mitä hepat puuhaavat.

Klikkaamalla kuvia näet ne suurempana.

Naishualia

Kattokaa ny kun on pikkusella ruunalla ihan otta harmaantunnu naisten takia. Mää muutun kohta ihan kimoks vai mikskä simoks jos tätä rataa jatkuu.

No kaikki alko siitä kun olumppialaiset loppu. Mää surhvasin ja surhvasin netissä tällä mun puhelimella, kun yritin ettiä jotain miälenkiintosta seurattavaa. Sitte ihan vahingossa törmäsin Ameriikan residenttikilpaan. Siinähän ikään kun kaks ravihevosta ottaa toisistaan mittaa. Se Hilleri on niin kun suamentamma, pirun nopee ja äksy. Ja se Rumppi… No se on selkeesti ihan liian myöhää ruunattu. Kauheet uhot ja pullistelut jääny, mutta kukaan sitä enää vakavasti ota. Se tulee saamaan vaan pölyt silmillensä, kun tamma alottaa loppukirin ja kiihyttää viimmiseen kaarteeseen.

Sitä mää oonki miettiny, että miten monet naiset on niin pelottavia nykyään. On niillä sitte kaks tai neljä jalkaa, niin kovia ne on komentaa. Nää kaksjalkaset viälä naamioi katalat aikeensa mukamas toisen parhaaksi. Niin kun nyt vaikka liikuntaki. Ne sanoo, että se tekee minun lihaksille hyvää. Mutta ihan niin kun mää en itte osais liikkua. Liikun tässä tarhassaki oikeen sujuvasti heinälaarin lairalta toiselle ja hien saa karvaan auringossaki seisoskelemalla. Tässä mitään jumppatunteja tarvita.

No entäs meirän oma perhe sitte. Toi hirmusisko on niin vallan pelottava ilmestys, että pikkusen ruunan on parasta vaan tehrä mitä käsketään. Joskus kun se seisoo sen omassa torkkunurkassa minuun menee piäni piru ja meinaan haukata sitä pyllystä. Määhän voisin syyttää siitä naapuritarhan jannuja hähä.

Tälle meirän hoitolikalle mää oon yrittänny opettaa tärkeitä taitoja. Se osaa jo hörhöttää ruakakupille ja pomppia silleen että kintut viuhuu, joten eiköhän se tuu elämässä pärjäämään. Oon mää yrittänny myös sanoo, ettei joka asiassa ottais hirmusta oppia. Valitettavasti minun neuvot taitaa kaikua kuuroille korville, sillä välillä sekin harjoottelee viattoman ruunan komentamista ja irvistää niin etten mää enää tiiä missä uskaltaisin heinää pureskella.

Mutta ette usko mitä minun edellisen turinan jälkeen kävi. Huhuilin siinnä naisia saareen, kun täällä on ollu valiojoukko miähenkönsikkäitä lähestulkoon vailla naisseuraa. No tännehän saapu uus nainen! Ja se vasta ihana tamma onki. Se on semmonen pyöreäpyllynen ja vahvajalkanen, oikee rotunainen. Silmät sil on suuret ja lempeet, ja tukka pitkä ja tuulessa liahuva. Mää oon ollu ihan rakastunnu ja käyskennelly esittelemässä minun atleettista vartaloa. Vaan kyllä tuli muihinki poikiin vipinää. Ne on yrittänny voittaa sen syräntä kuka mitenki. Yks antaa sille etuoikeuen heiniin, toinen kantaa niityltä kukkasia ja kolmas näyttelee… no en sano mitä.

Se minua tässä niin kovasti hualettaaki, että miten mää sen ihanan naisen huamion oikeen herättäisin. Kukaan jannuista ei oo vielä tullu toista mieleisemmäks, niin mulla taitaa olla hyviä mahkuja. Hyviä mahkuja muhkuun, etten sanois!

T. Väinö

wimg_5173b

Jaahas, söisköhän taas vai lähtisköhän naisiin…

Miästen juttuja

Meitä komeita miähenkönsikkäitä on täällä saaressa monta. On piänempää sekä isompaa että nuarempaa sekä kokeneempaa. Yhtenä kauniina iltana kun ketään ei tullu meitä hakemaan hikijumpalle, alettiin istua poikien kanssa iltaa ja jutella syntyjä syviä. Kovin oltiin yksmiälisiä siitä, että kyllä meillä on asiat hyvällä mallilla. On ruakaa ja juamaa, lääniä missä vaellella, katto pään päällä ja ennen kaikkee hyvää seuraa. Tarjoilutkin meillä oli illanviatossa kohillaan. Torinpoika kaivo esiin piilottamiaan muumilimppareita ja me muut laitettiin kuivia leipiä kauramarinadilla, nam.

Mutta sitten meitin rauhallinen ilta sai käänteen kohtalokkaaseen suuntaan, kun shetlantinminimiäs keksi käydä hakemassa melassiämpärin ja alettiin terästää limpparia. Lopulta meteli kanto pihattoon asti ja sieltä poikajoukko saapu mukaan pileisiin. Toivat vielä saavikaupalla lisää herkkuja omasta omppotarhastaan.

Pohjoisruattalainen alko laulaa ja suamenpojat innostu tanssimaan. Mää pualestani päätin esittää piänen sotatanssin kahella jalalla. Kaikki meni niin kauan hianosti, kunnes jotenki sotkeennuin askeleissa ja menin pyllylleen ojaan. Hirveet naarmut tuli toiseen kannikkaan ja kaulasta lähti läntti karvaa, mutta tekevällä roiskuu vai mites sitä sanotaan.

Ennen pitkää jutut alko kääntyä siihen mikä kaikilla terveillä miähillä on miälessä. No arvaat varmaan mihin, olumppialaisiin tiätysti. Tai tarkalleen ottaen niihin tavattoman kauniisiin nelijalkasiin urheilijatyttöihi.

Oltiin myös yksmiälisiä siitä, että saari tarvii lisää naisia. Meikäläisellehän täällä ei oo mitään silmäniloa herranen aika. Pojat paljasti olevansa vähän kateellisia kun mää saan olla samoissa langoissa ainuiden tammojen kanssa. No just siksi mää saanki kun oon toisen setä ja toisen veli. En mää niin puusilmä oo, etten huamais mitä pojilla on tekeillä. Yks tykkää äireestä ja toinen tyttärestä, vois sanoo. Suamenorhi siihen hörhötteli että kyllä hänkin vois uhrautua ja kattoo tyttöjen perää. No epäilemättä. Isompaa perää se kattooki aina kun on mahollisuus.

Vaan eihän rakkauvessa mitään pahaa oo – tunteet ne on piänellä ruunallaki. Silloin kun muutin tänne, täällä asu yks ihana suamentyttö. Se oli sellanen piäni ja pyäriä ja mää rakastuin siihe vallan kamalasti. Mutta meitin rakkaustarina jäi melko lyhyeksi kun se muuttiki eläkekotiin. Se oli pikemminki sellanen suamenmummeli höhö.

No kun ilta pimeni, pileet alko kääntyä loppua kohti. Porukka oli ihan pyärryksissä. Pihaton jätkät lähti kaulakkain hoipertelee mäkeä alas ja laulovat mennessään että oli hepokatti maantiällä poikittain. Pikkunen shetlantinmiäs kaatu vaan ketarat ojolleen heinäkasaan. Meinas vissiin, että siinä on valmiiks aamiainen katettuna.

Mää yritin hiippailla hissun kissun vaapulavissun omaan katokseen. Tytöt oli siällä nukkumassa – paitti hirmulisko mitään nukkunu. Sen silmät alko hehkua kun kekäleet kun se ripitti mua niin, että kuulu varmaan mantereelle asti. Mää mukamas haisin pahalle ja olin ihan sotkune (mitäs vikaa siinä on) ja olin pilannu hänenkin illan, kun oli joutunu kuuntelee meitin mekastusta. Mää vaan yritin näyttää viattomalta ja seistä suarassa etten kaatua. Sille mitään viittiny sanoo, että olis tunkenu vaikka heinää niihin muulikorviinsa jos kerran häiritti. Se ei päästäny mua katokseenkaan, ettei mun haisuni ja kuarsaukseni olis pilannu hänen hengitysilmaansa. No mää viätin yän sitten taivasalla. Onneks tuli vaan piäni kaatosade.

Mutta me sovittiin poikien kanssa, että otetaan kekkerit uusiksi kun niin mukavaa oli. Niitä ootellessa sanaa jakoon:

Lämpimästi tervetuloo kaikenkokoset ja -ikäset tammat! Täällä teitä vartoo valiojoukko mukavia, viriilejä miähiä, tositarkootuksella ja seikkailumiälellä!

T. Väinö

DSC_0549