Kaverin kanssa on kivempaa

Väinölle ja Hertalle on ollut hiukan hankala löytää tarhakaveria, sillä ne ovat hyväksyneet – riittävästi – tasan toisensa ja nyt jo pesästä lehahtaneen hoitotytön. Viime aikoina on ollut kuitenkin havaittavissa yllättävää lähentymistä naapuritarhan poikien kanssa. Väinö on leikkinyt ruunakaksikon kanssa aidan tuntumassa ja Hertta, pari kertaa poikien joukkoon epähuomiossa jouduttuaan, ei olekaan innostunut syömään niitä.

No siitä se ajatus sitten lähti: eiköhän kokeilla yhteistarhausta!

Ensimmäisellä kerralla sopu kyllä säilyi, mutta aidat ei. Pojat porhalsivat lankojen läpi kaksi kertaa karkuun ja madame lähti riiaamaan ihanaa oria… Toisella kerralla käytössä olevaa lääniä laajennettiin takametsään ja kas, nythän homma toimi. Ideana ihanalla tallinpitäjällämme on, että hevoset voivat ulkoilla ja liikkua mahdollisimman paljon. Nyt se onnistuukin suorastaan ruhtinaallisessa mittakaavassa.

Kun itsenäisyyspäivää kaunisti sininen taivas ja auringonpaiste, nappasin kameran mukaan ja hipsin kirpsakassa pakkasessa katsomaan, mitä hepat puuhaavat.

Klikkaamalla kuvia näet ne suurempana.

Täysin epätieteellinen tutkimus hevosista

Aika: 7 vuorokautta

Menetelmä: pihalla haahuilu ja ikkunasta vakoilu

Kohde: pieni heppaperhe – kylmäverinen madame, lämminverinen papparainen ja pikkuneiti

Tutkimuskysymys: ”Mutta mitähän hepat tekee?”

Löydökset

Rutiinit ovat tärkeitä, mutta niiden rikkominen virkistää. Omat rutiinit (ja tarha ja karsina ja elämänrytmi) ovat tärkeitä, mutta kyllä pieni vaihtelu piristää. Uuden tarhan jännissä hajuissa on paljon tutkittavaa ja tilapäinen muutto mäen toiselle puolen voi olla seikkailu.

Hevonen liikkuu luonnostaan. Ainakin vähän. Suuri tarha vaihtelevine korkeuksineen tarjoaa monta otollista paikkaa syödä, levätä tai muuten vain hengailla sään ja vuorokauden vaihtelun mukaan. Ja siinä välillä voi ottaa pienet verryttelyravit kaverin kanssa. Liikkumisen ajankohtaan vaikuttaa suuresti lämpötila ja sää ylipäätään. Kuumana päivänä torkutellaan paikoillaan, kun syöminen ja jaloittelu ajoittuvat yön viileisiin tunteihin.

Varjoa, pliis. Lähes poikkeuksetta hepat hakeutuvat aurinkoisella säällä varjoon. Suotuisaan seisoskelukohtaan vaikuttaa myös ötököiden määrä. Puiden tai katoksen suojissa paarmoja ja muita kiusaajia pörrää vähemmän.

Shhh, hepat nukkuu nyt. Jos sää ei vaikuta nukkumisrytmiin, unta kertyy monissa pienissä jaksoissa pitkin päivää. Valtaosa nukkumisesta tapahtuu seisaallaan, mutta köllähtämisiäkin esiintyy.

Kolea kesä, paras kesä. Kaunein kesäpäivä saattaa olla hepoille se kurjin. Vaikka tuulisikin reipppasti, auringon porottaessa siniseltä taivaalta käyvät ötökät päälle erityisen hanakasti. Eikä yksi myrkytys riitä – tarvitaan kaksi tehokasta suojauskertaa, jotta öttiäiset pysyvät aisoissa. Ainakin, jos kiusaajat ovat jättiampiaisia.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Pienen perheen kanssa on voinut perehtyä mallioppimisen jaloon taitoon. Täti syö ruohoa, pieni syö ruohoa. Täti syö koivunoksia, pieni syö koivunoksia. Täti juo, pieni juo. Täti piehtaroi, pieni piehtaroi. Täti nukkuu, pieni nukkuu. Täti kakkaa, pieni kakkaa. Näin ison hevosen elämää opiskellaan.

Oma koti kullan kallis. Niin jännää kuin reissussa onkin, omaan kotiin on ihana palata. Voi sitä riemun määrää, kun pääsee taas omaan karsinaan, omaan tarhaan ja omaan mutalammikkoon…

Eli ei hepat paljon mitään ”tee”. Jos nyt mitään voimisteluliikkeitä tai sukankutomista niiltä odotinkaan. Papparaisen alkujännityksen hälvettyä muotoutui hyvin samanlaisena toistuva päivärytmi. Aurinkoisena päivänä nukuttiin ja illalla aktivoiduttiin, kun taas pilvisenä päivänä kuljeskeltiin enemmän ruokailun lomassa ja katseltiin maisemiakin. Kaikkein kuumimman päivän hepat torkkuivat hedelmäpuiden alla kahden tehokkaan karkotteidenlevityskerran turvin. Illan tullen helpotus oli silminnähtävää, kun ne reippain askelin suuntasivat alaniitylle aterioimaan. Isoin yllätys oli torkkumisen määrä. Erityisesti madame osoittautui varsinaiseksi nukkumaijaksi (kaljasieppouden lisäksi). Vähän väliä se möllötteli mielikohdassaan aidan vieressä. Papparainen ja pikkuneiti haukkailivat yhdessä heinää ja päästelivät pieniä ravipyrähdyksiä, kunnes asettuivat omiin asemiinsa pikkuneiti madamen pepun tuntumaan ja papparainen laitsan toiselle laidalle. Aika mukavan oloista on hevon elämä.

cropped-wdsc_0887.jpg

Lepohetki.

wIMG_4860

Viksu papparainen yhdistää lepäilyn ja ruokailun. Näytti siltä, että hän oli merkinnyt lempikohtansa kakkaamalla kehän sen ympärille.

wIMG_4732

Pientä päiväharakointia.

Lisää kuvia ks. Kesätunnelmissa ja tarinaa ks. Kolea kesä, paras kesä.

Kolea kesä, paras kesä

No ei ole vaikea arvata miksi tähän tulokseen heppatäti on tullut – saakelin öttiäiset. Mitä sitä auringonpaisteesta, pilvettömästä sinitaivaasta, lämpimästä järvivedestä tai omasta mukavuudesta, kunhan heppoja ei kiusata.

Facebook muistutti hauskasti juuri tänään vuoden takaisesta tekstistä, jossa kuvailen miten täydellistä olisi, jos asuisimme tallin vieressä. Nyt se on totta :)! Tai no, kai vuokrahuvilan voi laskea melkein todeksi. Ja hepatkin on messissä, tuossa ne ottaa juuri aamupäivätorkkuja. Elämä on just nyt aika mukavaa.

Heräsin kahdeksan pintaan (jo!), ja kun aurinko paistoi, päätin siirtyä lorvimaan pihakeinuun. Mukana oli pieni apupöytä lastattuna kaikilla tykötarpeilla – kahvia (paljon), puhelin, kamera, vichyä, suihkepullo ötökkäkarkotetta – ja läppäriä varten Ikean sylitaso (tämä on muuten oikeasti hyvä).

Kun paahtoleivät olivat juuri lämpimiä, kahvi kuumaa, takapuoli lähestyi kiikun istuinta… Hertta alkoi juosta paarmoja pakoon. No ei kun hakemaan karkotepulloa ja syöksymään tarhaan tyttölasta pelastamaan. Se on onneksi niin fiksu, ettei pelkää suihkimista ja seisoo toimituksen ajan hipihiljaa paikallaan. Kastelin sen kirjaimellisesti märäksi myrkystä (kiva ajatus) ja sitten tyttö sai rauhan. Niille jalansijoilleen se jäikin, nosti toisen takatöppösen lepuutusasentoon ja ryhtyi torkkumaan.

Poikalasta ja pikkuneitiä yritin myös suihkia, mutta siitä nyt mitään tule… Otetaan ne päivemmällä tervattavaksi, kun työnarkomaani siippa saapuu lomailemaan. Mutta nyt kun Hertta on suojattu, se muodostaa ympärilleen jonkinlaisen pilven; myös pikkuneiti ja Väinö saavat olla rauhassa sen tuntumassa.

Olen kamalan ylpeä siitä, miten hienosti siirto tänne pihamaalle sujui. Kyllä oli reippaita heppoja. Siippa talutti edellä tyttöjä, jotka rennosti pää roikkuen askelsivat rauhallisina perille asti. Minä toin perässä pörisevää poikalasta ”kuljetushanskat” käsissä. Oli sekin reipas, hyvinkin sanatarkasti. Yhtään ei pompittu tai hölmöilty, mutta pää pyöri kuin vieterin nokassa, kun se yritti nähdä kaiken mahdollisen ympäriltään. Askellus on myös ravipapalla kovin terhakkaa ja lyhyt jyrkkä mäki noustiin hiihtohissin tyyliin. Mutta tosi nätisti tyttöjen peppuja se seurasi. Porukka kuumui vasta, kun saavuttiin uuteen isoon tarhaan, ja toki silloin päästeltiin pienet jännitysjuoksut.

Paitsi Väinö. Kuten olen Facessa jo raportoinut, se pölhökustaa juoksi KUUSI TUNTIA edes takaisin. Missä on tytöt, missä on portti, missä on koti, missä on tytöt, missä on portti. Varsinaisesti vauhko se ei onneksi ollut, eikä näyttänyt siltä, että olisi langoista läpi aikonut mennä. Välillä kävi seisoskelemassa tyttöjen tykönä ja haukkaamassa heinääkin. Mutta sitä ihmeellistä porttia piti juosta tarkistamassa. Sieltä ravilla koko tarhan pituudelta aidan viertä alas. Pysähdykset kuusien viereen ja tyttöjen luo. Hetkinen seisoskelua ja kohta taas kamalaa kyytiä mäkeä ylös porttia tarkistamaan. Mikä kumma ajatus sillä mahtoi oli mielessä. Tänä aikana tytöt ruokailivat rauhallisesti, eivätkä olleet tietääkseenkään rallittelusta.

Väinön jännityksen huomasi myös siitä, ettei paljon laukkaa tullut. Tasapaino on varmempi ravissa. Laukka tulee vain, jos on erityisen innokkaalla ja iloisella tuulella, yleensä pomppujen säestyksellä. Siinä temmellyksessä saattaa unohtua missä järjestyksessä jalat kuuluu laittaa maahan.

Ensin se löysi piehtarointipaikaksi tuhkakasan ja nyt sillä on oma turvanurkka kuusien luona. Metsänreuna tarjoaakin suojaa iltapäiväauringolta, ja silloin siellä torkutaan koko pieni perhe.

Mutta mitä sitä omasta mukavuudesta. Istun kiikussa pitkähihaisissa ja -lahkeisissa ja viltti ympärillä. Tuulee niin pirusti ja taivas uhkaa tyhjentyä pilvistä. Järven yllä sinertää kyllä lupaavasti. Tulkaa sadepilvet, tulkaa! Täällä pieni heppaperhe haluaisi virkistystä!

Ps. Sisälläkin on lemmikki: pieni pullea hiiri. Eilen illalla terassin ovi oli auki, piparinmuruja syöttinä ovenraossa ja harjanvarsi valmiina, kun yritin hätistää sitä pihalle. Ei onnistunut. Toisaalta, mikä minä olen häntä kodistaan häätämään. Katseltiin sitten yhdessä James Bondia.

wDSC_0797b

Kas, huomenta!

wDSC_0798

Niin on nättiä.

w29

Pörriäiset hommissa.

w25

Lopeta se kameran kanssa hosuminen ja anna mulle karkkia!

Lisää kuvia ks. Kesätunnelmissa ja tarinaa ks. Täysin epätieteellinen tutkimus hevosista.