Erittäin hyvin koulutettu

Voi mitenhän ne meidän mussukat pärjää. Jokohan siellä on herätty. Onkohan maa ollut riittävän kuivaa pötköttämiseen. Sataakohan tänään vettä. Osaakohan ne mennä suojaan vai pitäisiköhän laittaa sadetakki. Onkohan tupsut kuivat. Maistuukohan ruoka ja tuleekohan kakka.

Tuiki turhaa ajankäyttöä pohtia moisia, mutta minkäs teet, kun on kavion alle joutunut. Vaikkei itse fyysisesti heppojen luona joka päivä olisikaan, ajatukset ovat siellä.

Kuvittelin jossakin vaiheessa, että olisipa mukavaa jos voisi pitää heppoja kotona. Siis asua siten, että hevosenpito olisi mahdollista. Heti aamulla ekana ja illalla vikana voisi (pitäisi) käydä niitä moikkaamassa ja monta kertaa päivän mittaankin saisi (pitäisi) seurustella niiden kanssa. Tähän siippa totesi, että justiinsa juu, olohuonekin muuttaisi talliin. Sanomattakin selvää on myös, ettei tähän elämäntapaan sopisi työssäkäynti kodin ulkopuolella – ainakaan päivittäinen matkustelu stadiin.

Nyt olen erittäin vakuuttunut siitä, että asioiden nykyinen laita on lähes täydellinen. Talli on pieni ja rauhallinen, ja hepoilla on siellä isot laitumet ja muutenkin mukavat oltavat. Seuraa on lajitovereista, vaikkei Hertan ja Väinön kanssa samaan tarhaan voi kamalasti muita laittaakaan. Hertalla kukkii romanssi komean suomenhevosorin kanssa ja sekös Väinöä huolestuttaa… Ja syksyllä palaa hoitotyttö kesälaitumelta, niin sitten on pieni ystäväkin seurana. Seuraa on myös muista ihmisistä ja asiantuntevia silmäpareja valvomassa, että asiat ovat kunnossa – että ruoka maistuu ja se kakkakin kulkee. Vähätellä ei voi erityisesti sen merkitystä, että joku muu huolehtii tilojen raskaista kunnossapitotöistä.

Isojen tallien hienoudet varmasti puuttuvat, mutta onneksi niitä ei osaa kaivata, ei itse eikä hevoset. Esimerkiksi pesu sujuu puutarhaletkulla pihalla ja kuivattamisen hoitaa aurinko – mitä muuta voi tarvita? Toisaalta en tiedä mitä hyötyä Väinön pesemisestä on, sillä kastumisen jälkeen se hieroo välittömästi itsensä maahan, pitkään ja hartaasti. Jos Väinöltä ja Hertalta itseltään kysyttäisiin, niin villihevosen elämä olisi varmasti kaikkein mieluisinta, pienillä ihmisen tarjoamilla mukavuuksilla höystettynä.

Sanoin, että asioiden nykyinen laita on lähes täydellinen – mikä tekisi siitä täydellisen? No tietysti se, että voisi asua tallin vieressä, jotta voisi piipahdella heppojen luona, aina ikävän yllättäessä. Ja viedä lapsukaisille ehkä pari porkkanaa.

* * *

Ylen Ajankohtaisessa kakkosessa on tänään keskustelunaiheena eläinten asema yhteiskunnassa (suora lähetys tiistaina 14.heinäkuuta TV2:lla klo 21 ja Yle Areenassa). Lisää pohdintaa aiheesta löytyy mm. uutisesta Lemmikki – ystävä ja kumppani vai ihmisen vallan alle alistettu vanki?

Tolkuttomia tarjouksia – älä missaa tilaisuuttasi!

Nyt on tarjolla kaikkea jännittävää. Toimi nopeasti!

MYYDÄÄN

Kiss… ei kun kotitonttu. Onko kotisi kiiltävän puhdas ja vailla romukasoja? Voi kuinka ikävää! Ei hätää, aito kotitonttu piristää arkea. Tämän tonden erikoistaitoihin kuuluu mm. vaatteiden vetäminen kaapeista lattialle, nenänjälkien tekeminen ikkunalaseihin, vessapaperirullien silppuaminen sekä risujen kantaminen sisälle. Ei ole tylsä kaveri.

Pölynimuri. Sen automaattisesti säätyvä varsi takaa yllätyksellisen imurointikokemuksen ja maksimoi hyötyliikunnan: et koskaan voi tietää pysyykö se täydessä mitassaan vai painuuko kasaan. Pitkille ihmisille bonuksena selkää vahvistava kyyryasento! Myydään edullisesti kotitontun ostajalle.

Kännykkä. Haisee vain vähän hevosenkakalle.

Aina väärä olotila. Kun flunssainen olo vihdoin taittuu ja pääsen tallille muutenkin kaikissa ruumiin ja sielun voimissa (Nyt lapset tehdään jumppa!), raahaan perässäni kahdeksansataakiloista yrmynaamaa. Jos kiipeän selkään, hän suo minulle noin vartin ratsastuksen ja vie minut sitten takaisin lähtöpaikkaan (Nyt voisit tulla alas, kiitos). Jälleen tahkoamme kiemuroita ja jälleen huomaan päätyväni kuin magneetin vetämänä selkäänkiipeämistynnyrin viereen. Arvostan kyllä elettä! Huomattavasti kohteliaampaa, kuin alas viskaaminen. Aika korkeakin kun on. Kohtelias on musta höppänäkin: hän ehkäisee juoksutusaikeet seisomalla sylissä. Olen ilmeisesti totaalisen epäuskottava piiskan kanssa: vaikka huutaisin ja huitoisin, hän ei siitä hievahda. Vastalahjaksi äkseeraamisesta saan käsien nuolemisen.

Ja se toinen vaihtoehto: kun olo on nuutunut, voimaton ja kaikin tavoin toistaitoinen, tallilla kiipeää seinille kaksi energiapakkausta. Vetoavien katseiden esittely alkaa autoa parkkeeratessa (Jeeee mutsi tuli! Mä olen tässä! Anna karkki! Mulle!) ja jatkuu vielä, kun peruutan auton pois pihasta (Älä meeeee! Huomiota! Mulle!).

Tämä vuodenaika. No words needed.

OSTETAAN

Vaatteita, jotka eivät kutistu pesussa.

10 cm. Jalkoihin. Vanhemmiten selkärangan pitäisi painua kasaan, mutta minä kun katson peiliin, sieltä näkyy aina vaan lyhentyvät jalat.

Uusi tai erittäin vähän käytetty pää. Tämä alkaa olla loman tarpeessa.

Kun kärkirauta ratkaisee

Vanheneminen on aika mukavaa. Olen näin nelikymppisenä havahtunut siihen, miten paljon helpompaa elämä on nyt, kuin kymmenisen vuotta sitten. Asiat ovat vain asioita, päätöksenteko suoraviivaisempaa ja ennen kaikkea omat rajat ovat tutummat. Tiedän aika tarkkaan mitä jaksan tai en jaksa, sillä tunnistan kehon signaaleja.

Iän myötä valtaa saa myös mukavuudenhalu. Minusta se ei kuitenkaan ole laiskuutta, vaan pikemminkin tervettä järkeä, jonka ansiosta elämä on yksinkertaisesti mukavampaa. Ehkä myös helpompaa, mutta helpottamalla asioita aikaa ja energiaa voi säästää tärkeämpiin asioihin.

Olen havainnut, että mukavuudenhalun konkreettisin ilmentymä ovat kengät: korot ovat madaltuneet vuosikymmen vuosikymmeneltä.

En todellakaan jaksa enää keskittyä siihen miten ja mihin jalkani jokaisella askeleella asetan, että pysyisin pystyssä kiikkerillä koroilla. Eteenpäin täytyy päästä reippain reiluin askelin. Hevosharrastuksen myötä kenkien tärkeimmäksi ominaisuudeksi ovat muuttuneet kärkiraudat – siis turvakenkien metallikärjet. Sen kerran kun tallille erehtyy menemään raudattomissa jalkineissa, ihan varmasti jää alimmaiseksi. Kun noin 850 kg painava hepokatti tallaa monollaan kokoa 8 varpaille, silmät meinaavat pullahtaa päästä. Todellakin, kärkiraudat mukavoittavat elämää huomattavasti.

Näistä muuttuneista prioriteeteista johtuen myös ostosreissut suuntautuvat eri kohteisiin.

Motonetin manoloni ovat pitkävartiset turvakumisaappaat. Niillä voin astua melkein mihin vaan, kun varret ovat lähes polveen asti. Jos haluan ostaa vaatteita, Sokos on ihan out. Shoppailen yleensä K-maataloudessa. Jos olen oikein törsäilytuulella, saatan tehdä turneen ja käydä lisäksi Agrimarketissa. Sielläkin on ihan hyvä valikoima. Ja aina samalla mukaan voi napata biotiinia, sädemädänestoainetta tahi muuta tarpeellista.

Ethän siis esitä minulle kutsua juhliin, joihin täytyy pukeutua johonkin muuhun, kuin farkkuihin ja fleeceen…?