Hyvä ruoka, parempi mieli

Ajattelin kirjoittaa itselleni toisaalta rakkaasta, mutta toisaalta etäisestä asiasta – nimittäin ruuasta ja sen syömisestä.

Lyhyesti ja ytimekkäästi: minä inhoan ruuanlaittoa. Inhoan ruokalajien suunnittelua, reseptien tutkimista, tarpeiden hankintaa, mittailua, odottamista ja kaikenlaista keittiössä tuhertelua. Keittiö on minulle läpikulkupaikka, jossa sotken mahdollisimman vähän. Minulta puuttuu ruuanlaittogeeni.

Mutta voi, syömisgeeni on vahvassa kunnossa… Ruoka maistuu erinomaisesti, kunhan joku muu on tärvännyt aikansa sen valmistamiseen.

Kävimme jälleen tänään lounaalla kantapaikassamme Café Rougessa ja mietin jälleen kerran miten paljon menetän, kun en ole aidosti kiinnostunut ruuasta. Tämäkin lounasmesta tarjoaa vaikka minkälaisia makunautintoja, enkä ymmärrä (halua ymmärtää) millaista taikuutta vaikkapa ruuan maustamiseen voi liittyä.

Toinen ulottuvus ruuassa ja myös tässä ravintolassa on se, miten ruoka yhdistää ihmisiä. Eri kulttuureista tulevia, eri kieltä puhuvia, eri ikäisiä, eri työtä tekeviä.

Eat.fi-sivustolla joku on kirjoittanut arvosteluunsa: Palvelu ei ole missään helsinkiläisessä ravintolassa näin henkilökohtaista ja lämmintä. Epäilen vahvasti, ettei koko Suomessa saa vastaavaa palvelua. Eikä ehkä monessa muussa maassakaan.

Ja lämmin tunnelma tarttuu myös asiakkaisiin. Missään muualla ikinä en ole havainnut ventovieraiden ihmisten huomioivan niin paljon toisiaan ja esimerkiksi kysyvän, että onko sinun syömäsi keitto hyvää. Se on täällä arkipäiväistä. Hyvänen aika – stadissa on paikka, jossa voi katsoa vierasta ihmistä silmiin ja puhua hänelle, ilman että vaikuttaa vähintäänkin kummalliselta.

Niinkin yksinkertaisella asialla kuin ruualla voi olla ihmeellinen voima murtaa raja-aitoja ja jopa ennakkoluuloja.

* * *

Mutta kaikkiin ihmeisiin ei hyvä ruokakaan pysty…

Väinön uintireissulla ei paljon kaviot kastu.